Netti on täynnä hirveitä sivuja.
Sellaisia ei vain tule mieleen, kun niitä tarvittaisiin. Hyvien ja huonojen sivujen etsiminen on painajaismainen tehtävä naiselle, joka käyttää rajattomista vaihtoehdoista alle kymmentä sivua jatkuvasti ja surffailee just for fun - öö ei koskaan? Kaksi hirveintä sivua (yli kymmenen vuotta sitten itse tekemieni lisäksi) ovat päässeet nekin 2000-luvulle ja uusineet ilmeensä. Harmi - siis tehtävän puolesta. Käyttäjien puolesta onneksi.

Henkilökohtaisesti inhoan ammattikorkeakoulumme nettisivuja. Ne uusittiin joskus opintojeni alkutaipaleella. Tulos ei ollut yhtään sen parempi. Sivut ovat viidakko vailla (naisen) logiikkaa. Opiskelijajäsenten osallistuminen työryhmään ei tainnut vaikuttaa lopputulokseen.

Usein törmää sivuihin, joissa jotain oleellista puuttuu. Kuten täällä. Pikkuvikoja, helppo korjata? Kunhan ensin löytää paikalle. Jos löytää.

Sitä harvoin pohtii, mikä tekee sivuista hyvän tai huonon, mutta lopputuloksen huomaa. Arvostan sivuissa sitä, että niillä  on helppo navigoida, tiedot löytyvät loogisista asiayhteyksistä, yhteystiedot ovat helposti löydettävissä, tekstiä on vähän ja se on ytimekästä. En niinkään välitä siitä, miten visuaalisesti kauniit ne ovat. Minä surffaan tietojen perässä, en huvin vuoksi. En kaipaa liikkuvaa kuvaa tai hämmästyttäviä graafisia ratkaisuja. Olen siis tosikko.

By the way, viikonlopun ratoksi ja toisen tehtävän puitteissa tein jotain, jota en juurikaan ole harrastanut. Luin blogia. Jo alkoi huolestuttaa. Tulevaisuuden (unelma-)ammatti ei tunnukaan enää niin helpolta, kun sitä alkaa oikein miettiä lakien ja sääntöjen pohjalta. Verkossakin kirjoitellessaan saa olla tarkkana. Muistetaan se, toverit.